Ehkä oppisin.. / Ehkä löytäisin..

Outoa huomata, kuinka paljon olen muuttunut uuden koulun ja kaupungin myötä.
Uusien ihmisten myötä.


Minusta tuntuu, että olen täysin eri ihminen kuin viisi kuukautta sitten.


Viisi kuukautta. 


     (Really???)


Ehkä olen vain löytänyt sen oman "jutun". Sen, mitä haluan oikeasti olla ja tehdä. Millainen ihminen haluan olla. 


Löytyis nyt vaan vielä se oma tie ja suunta tuon "juttuni" kanssa! Hihi.


Yhden asian olen jo päättänyt, mikä ei ole mikään maailmaa mullistava muille kuin minulle itselleni. 


Minä OPIN ja ALAN kirjoittamaan opintopäiväkirjaa. 
Minä RUPEAN käymään läpi oppimistani, tuntemuksiani ja (harvinaisia) heurekoitani muutenkin kuin pääkoppani piilossa. TUON sen paperille. 
Tai tietokoneen näytölle siis. 
Öhöm..


En ole ikinä ollut päiväkirjaihmisiä. 
Saatan kyllä ehkä vaikuttaa sellaiselta.
       (omistan varmaan 14 päiväkirjaa, kaikki lahjaksi saatuja.. eikun yksi itsehankittu!  
         epätoivoinen ja tuhoontuomittu yritys sekin..)


Se kait myös kertoo minun "aktiivisesta" blogin pitämisestäkin. 


Päiväkirjan kirjoittaminen tuntuu vain niin väkinäiseltä ja epäaidolta. (onko tuo sana?)
Kuin olisi pakko saada jotain sille sivun riekaleelle kerrottua ja pohdittua, mutta oikeasti latelee vain pinnallisuuksia. Kunha vain suoritus on suoritettu. Kirjoitin kolme sivua paskaa, josta ei ole minulle mitään hyötyä. Mutta kirjoitinpa silti ja täytin odotukset. 


Tuollaista se on minun mielestäni. Nyt haluan löytää tavan, jolla hyödyn siitä. 


Ajattelin siis kokeilla tätä blogia. Jos tänne saisin kirjoitettua ajatuksiani omasta opiskelustani? Samalla tämäkin päivittyisi useammin. Hah! Olen nerokas multitasking-taituri! Ehkä joitakin jopa kiinnostaisi, millaista on opiskella teatteri-ilmaisun ohjaajaksi? Ala on kuitenkin vielä melko tuntematon monelle. Saisinkohan tuotua sitä hiukan enemmän esille? 


Tiedän, että ainakin yhdelle:        ITSELLENI


Ja eiköhän se olisi aika tärkeää.
Tietää, mitä tekee.          

Ihanaa plussaa ne pari muuta joille tuottaisin ahaa-elämyksen. 


Nyt kun syyslukukausi on periaatteessa ohi, voisin enemmän keskittyä tulevaan kevääseen. Pieni kertaus tästä syksystä ei siltikään olisi pahitteeksi. Ehkä muutaman kuvan ja klipin kanssa? 


I can sense an approaching brainstorming. With myself. (foreveralone)

                                                          Siinä esimakua ESTAlaisista
                                                                              <3
                                                            (minä kameran takana)


 Meillä on muuten Leijonan kanssa maailman hienoin, mahtipontisin ja napoleon-kompleksisin joulukuusi.
                                                                 Don't you think?

                                                                             Puff<3
                                                      
                                                                  

Missä minä kuljen

Eilisten Halloween pippaloiden jälkimainingeissa sain päähäni ajatuksen:
Tilannekatsaus blogiin! 
En ole tainnut kirjoitelkaa taaskaan paskuukkelin vertaa.
Meheh.


Olen ammattikorkeakouluopiskelija.
           (sanahirviö)
Olen ESTA eli esittävän taiteen opiskelija.
Tykkään uudesta kotikaupungistani.
Asun yli 100 vuotiaassa puutalossa.
Yläkerrassa.
Meillä on söpö portaikko.
70 neliömetriä, kaksio + walk-in closet 
          ( tosielämässä keittiön tiskin takana jännästi oleva SECRET TUNNEL!)
Opiskelen paljon.
Näyttelen koiraa museodraamassa eskarilaisille.
Neulon sukkia ja kaulahuivia.
           ( never ending project)
Leijonalla on uus leikkikalu: hifistelykone.
Mun kynnet on naiselliset.
Olen laihiksella.
Minusta tulee täti.
            ( Harley<3)


Ja ikävöin ystäviäni.
Onneksi näin heitä eilen ja viime viikolla<3



Minulla on ollut muutostani asti hirmuinen romantiikka-hullutus.


Pitsit, antiikki, luonnonvalkoinen, roosanpunainen, villapaidat, vintage, naisellisuus, kukat, hempeys, pusut, halit, söpöys AND THE LIST GOES ON ! ! !


Olen ollut ihan mahdoton.
Mahtava ensivaikutelma.

                                                                Puff ja vihreää teetä

Löytää nyt itsensä taajamajunan epämukavan sinisistä istuimista

Olin matkalla Kokkolaan viikko sitten ja tietyllä tavalla valaistuin.

En tiedä tarkalleen miksi, mutta tunnen olevani kotonani, omassa paikassani kun matkusta junissa, varsinkin taajama- tai pikajunissa. (Intercityt ja pendolinot tuhoavat matkaelämyksen netinkäyttö- tai tietokonepelimahdollisuuksillaan)


Ehkä siksi, koska olen matkustanut niissä hyvin paljon, pikku likasta asti. Ja miltei aina mummolaan Takkarannalle.

Varsinkin tämän noin puolivuotisen aikana olen matkustanut junalla ympäri oi Suomenmaata erinnäisissä pääsykokeissa, tapaamisissa tai tärkeillä asioilla kuten asunnon etsiminen.

Kyllä muutan jälleen. Äskeisestä on liian pitkä aika..


Kaikkein parhainta on, jos sattuu junaan, jossa ajanmittaan huomaat omaavasi koko vaunun yksin itsellesi. On aikainen aamu, kello kolme tai kaksi ja heräät niskat kolottavina kahdelta vihertävältä ja epämukavalta tyynyltä, jotka laitoit päällekäin istuimen käsinojalle. Auts. On hiukan viileä, koska joku jätti ikkunan auki eikä kukkahuivisi riitä peittelemään sinua täysin ja lämpimästi. 


Mutta onneksi heräsit. Junan kolkotus, purputus ja kolina. Tuulen viuhahdus ja auringon aikainen paiste, joka välkkyy puiden ja verhon lävitse. (Saattaa aiheuttaa päänsärkyä, mutta hey on se sen arvoista)


Tällaisissa tilanteissa tykkään nostaa jalkani edellä olevan istuimen päälle ja lauleskella lauluja, mitä päähän sattuu. Ihan vain huvikseni, ohi nuottien ja sävelten. Joskus ehkä osuen oikeaan.


Vessassa käynti on myös tärkeä osa kokonaisuutta. Tarkastelet itseäsi ylisuuren, töhryisen peilin pinnasta, peset hampaasi ja suit hiuksiasi. Kuin kotona. Harjoittelet monologiasi ja muistelet oikeita sanoja, säkeitä peilein tuijottaessa arvioivasti takaisin. Mukaudut junan pomppuihin ja käännöksiin. Ripsari ei koskaan osunut ohi. 


Se seesteisyys, minkä saavutan näissä junissa on vertaansa vailla. Mikään ei häiritse. Kaikki on hyvin. Maailma on kaunis. 

Tunteeko kukaan muu näin?
Ihmettelen aina tuota.
Kaipa.

Ainakin toivottavasti.

                                                                             Puff<3






 

Pian lasken lakin otsalleni / Pian viisastun / Ja unohdan hetkeksi kaiken

HAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAH

Anteeksi, tarvitsin tuota.

Tulokset ylioppilaskirjoituksista tulivat eilen enkä ollut kauhean tyytyväinen. 

Eilen oli muutenkin ihan kakkapökköpäkkäpäivä. Buhuhuhu.

Mutta tänään aurinko paistaa ja mieleni on heltynyt.

Paitsi, että Leijona muistutti minua juuri tiskivuoresta ja tiskivuorosta.. Bah.

Ilkimys.

                 Kuvien ottaminen webillä on hankalaa ja turhauttavaa.. Kuten tiskaaminenkin..

Pääsykokeet ovat suurimmalta osin ohi!
NÄTYssä pärjäsin ihan hyvin ensikertalaiseksi, TEAKissa vähän huonommin, mutta olen silti tyytyväinen. Metropoliaan en päässyt edes kokeisiin, mikä masensi. But no can do! Tiistaina vielä Kokkola ja voin keskittyä täysillä ylioppineisuuteni juhlintaan.

Päässäni on pyörinyt muutamia ideoita tätä blogia varten, sillä kuten huomattavaa on, kirjoitan hyvin harvoin. MUTTA TATTADAADADAA! Juurikin tuona ylioppineisuuteni p
(AAAAAAAAAA painoin jotain ihme nappia eik''' aat toimi aaaa!) voiiiiii perunas'kki.. KVAAK! 

Okei t'll' jatketaan. Jos vaikka korvaan ''t aalla. JES! Leijona korjasi tilanteen!

ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÖÖÖÖÖÖÄÄÄÄÄÄÄÄÖÅÅÅ
 Onpas ihanaa pystyä käyttämään noita kirjaimia jälleen.. 


ASIAAN!


Kaikki tuo teatraalisuus ja jännittyneisyys meni hukkaan, kiitos kommellukseni -.- 
Saan lahjaksi valkolakkini kunniaksi hienonhienon kameran, jolla voin kuvata videoita. Siinä suuri ideani. Ajattelin siirtyä kirjoittamisesta enemmänkin videoinnin suuntaan, jättämättä silti kirjoittamista kokonaan. Huhhahhei kuinkas mahtavaa ja mullistavaa..


Innostuneisuuteni kirjoittaa katosi kömpelyyteni myötä.. Pyydän anteeksi.


Naapurimme poraa hurjankauhean kovaa seinäänsä tauluja tai muita somisteita. Muutaman tunnin jälkeen se alkaa jo hiukan väsyttää korviani. 


Tässäpä muuten kuva Leijonan ja minun pienestä huushollista! Huonolaatuisia ja epätarkkoja, oh my!

                                                          Sotkuista ja plussapussi.
                                                                     Hell yeah
                                                     Taulukin vinossa.. Buddha-parka 



PUFF!<3

 

Olen hämilläni enkä ymmärrä

Jotenkin viime aikoina asiat eivät ole iskeneet itseään tajuntaani helposti, varsinkaan nopeasti. 

Ylioppilaskirjoitukset. Ohi seuraavana maanantaina. Huh? Come again?
Tampereen pääsykokeet parin viikon kuluttua. Monologi ja tanssi.
Muutto pois kotoa leijonan kanssa. Viikko. 

Whatitsaywhata?

Taidan käydä jotain aikuistumisriittiä. Pelottavaa. 

Tuon muuttozembalon vuoksi/varjolla kävin pitkästä aikaa kirppareilla ja ostin erittäin tärkeitä, hyödyllisiä ja käytännöllisimpiä tavaroita omaan ensikotiini. Kolme Mucha-julistetta (päivä, ilta ja yö; aamua ei löytynyt :C ) ja sinisen herttaisen lasipurkin. Näillähän elän eteenpäin kuukauden vähintään.  Mitä minä millään haarukoilla?

                                            Pyydän anteeksi kuvan laatua, aitoa webbiä


Ja uljas kamerani meni eläkkeelle. Tai sairaslomalle. Tai anyways. Kamerarukkani ei enää suostu latautumaan, joten päättelin sen tarvitsevan pitkäaikaista ellei loputonta lomaa.


Ja sain syntymäpäivälahjaksi lomon. Ja rakastuin.


Lomokultani on Fisheye nro. 2, black and white eli perusfishie nombre deux. Mutta ah, mikä kultakala se onkaan! Filmiin kesti hetki totutella, sillä sitä ei voi kuvailla menemään kuten muistikortille ilman sen suurempia ajatuksia. Digi antoi minun tuutitella itseni liiankin hulttiomaiseen ja kevytmieliseen kuvaamiseen. Mikä sinänsä ei ole huono asia, mutta melko epäkäytännöllinen filmikameran kanssa. Film isn't cheap y'know.


En jaksa odottaa, että saan filmini teetettyä ja kuvani skannattua. 70 kuvaa uuttaa maailmaa!


Jää nähtäväksi, kuinka minä mahdun 30,5m2 asuntoon hirmuisen leijonan kanssa. Kesyttämistaitojani tullaan testaamaan.

Haluan räväkyyttä, voimaa hiuksiini. Ne ovat niin latteat nykyään. Alan jo katua oranssinpunaisen vaihtamista luonnollisempaan ruskeaani. Alas, mitä tehdä?
Olipas turhamainen kommentti. Ja täysin asiaankuulumaton!:D


Minulla on ikävä Romeotani. Ystävistä ylintä. Haluan oppia ilmeentymisen, teleportaation, jotta ikäväni helpottuisi. 


Alan väsyä, sen näkee kai jo kirjoitukseni jäljestä. Asioita tulvii sieltä sun täältä ilman mitään tieviittaa, mihin mennä. Pehmeät tyynyt ja Nuuskamuikkunen peitossani kutsuvat minua ja kutsuun on vastattava. Eihän kukaan sanoisi ei Nuuskamuikkuselle, eihän?

                                                       Näissä meiningeissä, PUFF!

Horkassa hourailua, horteessa hoipertelua/ Lavalle siitä!

Eilen kävelin Lapin kovissa pakkasissa koulumusikaalini ensimmäisiin kenraaliharjoituksiin, kuumeeni nousi aamusta lähtien kunnes miltei neljäkymmentä astetta oli lasissa. Hourailin ja hoipertelin. 

Maanantaina olisi ensi-ilta.

Eikä siinä vielä kaikki: musikaaliryhmäämme on osunut vihelä virus, joka on sairastuttanut jo kuusi henkilöä, niin näyttelijää kuin musikanttia. Ensi-iltamme sujunee melko hilpein menoin kun osa porukasta on joko tramaleissa tai superburanoissa..

Tänään olen siis vain lojunnut sohvalla räkäpaperivaltakunnassani hiukset boheemisti sekaisin, strepsilsit ja hunajatee vierelläin. Olen katsonut television ala-arvoisinta antia, nauranut äitikultani kanssa hiuslisäkehirvimyksien "eroottisille" tanssahteluille ja kitannut alas hirvittävän määrän hunajateetä.

Leijonani saapui piristämään minua<3 Ilkiö kehtasi tuoda pizzan mukanaan!

Alamme katsomaan agentti 007:män (nais)seikkailuja.

Monien veretseisauttavien, mutta tyylikkäiden taistelukohtauksien ja naistenkaatojen jälkeen agentti 007 päätti seikkailunsa tältä erää. Leijonanikin lähti juoksujalkaa kotiinsa isovanhempiaan tapaamaan. Lojun jälleen sohvallani, seuranani vain räkäpaperit.

Oi kipeänä olemisen keveyttä! 

Yksinäinen pizzanpala kaipailee herkkusuihin kadonneita ystäviään. Taidan armahtaa poloisen tuskistaan.

Uppouduin keskustelemaan veriryhmistä vanhempieni kanssa, aluksi ihan lääketieteellisesti (harvinaista minulle!!), mutta ajauduimme lopuksi keskustelemaan japanilaisten uskomuksesta, että veriryhmät kertovat jotain persoonastamme ja olemuksestamme. 

Pitihän meidän sitten tarkistaa, mitä japanilaiset uskoivat meidän olevan.

Äitini ja minä olimme viljelijöitä, ja tunnetuimpia "viljelijöitä" olivat mm. Adolf Hitler ja George Bush. Vanhempi.

Isäni taas oli soturi, ja kuului samaan soturiporukkaan John Lennonin ja Elvis Presleyn kanssa. 

Voitte kuvitella sitä naurun määrää.

Jatkan iltaani nuhaisessa valtakunnassani, kerään voimiani huomista koitosta varten.

Wish me luck.

 

Minun ja ystäväni penkkariasut olivat kovin 

PUFF!

Se sitä ja se tätä

Jälleen kerran on abiturientin työntäytteinen elämä vienyt minua eteenpäin antamatta aikaa muille/muulle. Onneksi penkkarit potkaisevat minut muiden kohtalotovereitteni kera lukulomalle vajaan kahden viikon kuluttua. Olen kyllä ottanut jo etumatkaa: tänäkin aamuna yhdeksältä herätys, puuroa marjakeitolla napaan ja venäjän Урок номер один (urok nomer adin) kouraan. 


Tuohon jäin Leijonan keskeyttäessä minut. Hän oli juuri saapunut uinniltaan. 


Päätäni särkee kuin murtuvaa hakkuupuuta, mutta jaksettava on vielä hetki. Ja sen jälkeen toinen. 

Samuli Putro huojentakoot oloani. Historiadokumentti Neuvostoliiton synnystä huutaa taustalla kuin syyttäen tauosta sen lukemisesta. Да здравствует Советский Союз..и так далее.

Kylläpäs kyrilliset täyttävät tekstini! Lukekaa ne kuten osaatte, tulkitkaa kuten haluatte.


Mieleni kaipaa ulkomaille, pois melankolisen lumen peittämästä Suomesta. Minä haluan, minä tahdon, toistan. Hyvin olen oppinut kuluttajakulttuurin sudenpentujen käsikirjan.       "/Voitko auttaa naapuria/ Vastaan, että en/""


Olisipa lumisota päättynyt, palaisinpa Pariisiin.


Kirjoitukseni on yhtä epäselvää ja sekavaa kuin hakkuupuuni ajatukset. Kuinka kukaan tätä jaksaakaan lukea? Ei taida olla nyt äidinkielellisesti oikein sanajärjestykset eikä lukijaystävällistä tekstiä, pisteitä 60:stä 20. Sekin vain intertekstuaalisuudesta ja säälistä. Pilkkuvirheitä, suonette anteeksi.

                                                                       Olen puff.




         "/Hoidetaan kämppä Berliinistä/ Ne on halpoja siellä, tajuttoman kauniita/"