Olin matkalla Kokkolaan viikko sitten ja tietyllä tavalla valaistuin.
En tiedä tarkalleen miksi, mutta tunnen olevani kotonani, omassa paikassani kun matkusta junissa, varsinkin taajama- tai pikajunissa. (Intercityt ja pendolinot tuhoavat matkaelämyksen netinkäyttö- tai tietokonepelimahdollisuuksillaan)
Ehkä siksi, koska olen matkustanut niissä hyvin paljon, pikku likasta asti. Ja miltei aina mummolaan Takkarannalle.
Varsinkin tämän noin puolivuotisen aikana olen matkustanut junalla ympäri oi Suomenmaata erinnäisissä pääsykokeissa, tapaamisissa tai tärkeillä asioilla kuten asunnon etsiminen.
Kyllä muutan jälleen. Äskeisestä on liian pitkä aika..
Kaikkein parhainta on, jos sattuu junaan, jossa ajanmittaan huomaat omaavasi koko vaunun yksin itsellesi. On aikainen aamu, kello kolme tai kaksi ja heräät niskat kolottavina kahdelta vihertävältä ja epämukavalta tyynyltä, jotka laitoit päällekäin istuimen käsinojalle. Auts. On hiukan viileä, koska joku jätti ikkunan auki eikä kukkahuivisi riitä peittelemään sinua täysin ja lämpimästi.
Mutta onneksi heräsit. Junan kolkotus, purputus ja kolina. Tuulen viuhahdus ja auringon aikainen paiste, joka välkkyy puiden ja verhon lävitse. (Saattaa aiheuttaa päänsärkyä, mutta hey on se sen arvoista)
Tällaisissa tilanteissa tykkään nostaa jalkani edellä olevan istuimen päälle ja lauleskella lauluja, mitä päähän sattuu. Ihan vain huvikseni, ohi nuottien ja sävelten. Joskus ehkä osuen oikeaan.
Vessassa käynti on myös tärkeä osa kokonaisuutta. Tarkastelet itseäsi ylisuuren, töhryisen peilin pinnasta, peset hampaasi ja suit hiuksiasi. Kuin kotona. Harjoittelet monologiasi ja muistelet oikeita sanoja, säkeitä peilein tuijottaessa arvioivasti takaisin. Mukaudut junan pomppuihin ja käännöksiin. Ripsari ei koskaan osunut ohi.
Se seesteisyys, minkä saavutan näissä junissa on vertaansa vailla. Mikään ei häiritse. Kaikki on hyvin. Maailma on kaunis.
Tunteeko kukaan muu näin?
Ihmettelen aina tuota.
Kaipa.
Ainakin toivottavasti.
Puff<3
