Esimerkiksi rakas tanssiharrastukseni, josta en luovu mistään hinnasta, vie minulta virallisesti kolme iltaa viikossa, mutta nyt epävirallisesti viisi. Päätimme nostaa tasoamme tanssijoina ja järjestää omat itsenäiset harjoitukset kahdesti viikossa heti koulutyön jälkeen. Nerokas että hirvittävä idea.. Kerran viikossa myös käyn töissä, joka vie minulta mehut koko päivästä, puhumattakaan sen vaatimasta valmistelutyöstä. Olenhan "ope", tuntini on suunniteltava. Myönnän kuitenkin hairahtavani ajoittaiseen improvisointiin... Voineeko minua syyttää? Ehkäpä.
Tietenkin muistettava, että näin abiturienttina suoriutumisen ja onnistumisen paineet painavat hartioitani ja kiristävät vannetta kalloni ympärillä. Lakki saatava, jotta vanne lehähtäisi akkunasta ulos!
Sittenpä mietin, kuinka nuorempana, 10-15-kesäisenä jaksoi harrastaa sitä sun tätä, käydä koulua lintsaamatta tuntiakaan ja olla vielä pirteä, jokaisenkaveri ja vaikuttava nuori! On kyllä melkoiset nuo vaatimukset olleet, jotta sinua pidettäisiin onnistuneena, accomplished young person! Silloin henki kulki vaikka kouluun herättiin kuudelta, käytiin yksitoikkoista rutiinia kolmeen asti, jolloin kiiruhdettiin (omalta osaltani) teatterille, töihin, tanssi- tai musiikkitunnille.. Pitihän sitä ahkerana edustaa koulua oppilaskunnan puheenjohtajana ja pitää keskiarvo 9:ssä. Ja todistaa taitonsa monissa esiintymisissä.
Huh huh.
Arvelen kuitenkin, että oi maamme Suomenmaan mentaliteetti on tällainen. Oltava moniosaaja, suoriutuja, kaikkea kaikesta tietävä, survivor ja miss Suomi/mister Finland. Varsinkin kun suomibrändiin kuuluu koulutuksen ja työvoiman korkeatasoisuus. Olemme maailman ihmekansa, urheilijalupaus ja taidelahja samassa paketissa, bonuksena päälle vielä tiede- sekä tekniikkadiplomi ja taito kuoria omat perunamme.
Mutta mikäs tässä ollessa, osaanhan jopa pilkkoa sipulini oikeaoppisesti. Awesome!
PUFF vain teille, kirjoittelemisiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti